Arki rullaa...

 Ihanaa kun pakkaset hellitti! Pääsee taas kunnolla ulkoilemaan ja juoksemaan. Juoksemisesta on tullut minulle melkoinen henkireikä ja parinkin päivän tauko saa olon levottomaksi.

 Vai saako olon levottomaksi lähestyvä kevät? Huomaan, että pahin talvihorros on selätetty, valon lisääntyminen tekee niin hyvää! Tekisi mieli upottaa sormet multaan ja laittaa siemenet itämään kesäää ajatellen.

 Kotona virran määrän näkee siinä, että vihdoinkin olen saanut raivattua ylimääräisiä tavaroita ja vaatteita pois. Sisustusrintamalla hankinnat on tyyliä "valkoista maalia ja paljon", mutta pikkujuttuja tarttuu aina mukaan. Nyt on Piilopaikka mukeja kuusi, voi huokaista :D

Kun kerta energiaa piisaa, niin johonkin sitä on purettava ja voi, leipominen on ihan parasta ajankulua...

Lapsetkin tykkää...

Mies tykkää ja itse tykkään. Saa sitä laukata juoksemassa kun näitä syö :D Tosin meillä on ollut nyt kyllä juhlaakin. Mies täytti 36v viikonloppuna ja pitihän sitä herkutella. Ensin kotona, sitten illalla kahdestaan kaupungilla hyvän pihvin äärellä.

Nyt on juhliin tulossa pieni tauko, mutta keväällä taas jatkuu. Pakko näyttää teille nämä ihanat 10v muistosormukset jotka vaihdettiin jouluna. Minun sormuksessa on yksi timantti jokaisesta lapsesta. Ihana ajatus ja nitoutuu täydellisesti yhteen vihkisormukseni kanssa. Miehen kultainen sormus on Kalevalan Metsäpirtti niminen.

 Kukkaloistoa, herkkuja ja paljon ulkoilua. On arki muutakin:) Ystäviä esim. ja tänään onkin "tyttöjen ilta" kun lähden kahden ystäväni kanssa elokuviin katsomaan Viikossa aikuiseksi. Jänskää, olen odottanut elokuvaa tosi pitkään, olenhan Klikkaa mua sarjan suuri fani.

Ja niin, jätetään kuvat imurista, pyykkivuoresta ja täydestä roskiksesta ottamatta. Arki kun todellakin on niin paljon muutakin.

Hyvää alkanutta viikkoa!!

Lastenhuonemietteitä...

 

kuva täältä

 Meillä alkaa tänä keväänä yläkerran "laajennus" remontti jonka myötä saamme lisätilaa sen verran, että voimme yhdistää nykyisen työhuoneen ja meidän vanhempien makkarin. Tämä tarkoittaa sitä, että yksi makuuhuone jää "tyhjäksi" ja saamme sen myötä pikkumiehelle oman huoneen. Remonttipuheiden myötä tytöt ovat alkaneet kinuamaan, että tahtoisivat yhteisen huoneen ja omalla tavallaan sekin olisi siistiä. Silloin yhdestä makuuhuoneesta saisi "oleskelutilaa" tai työhuone ja makuuhuone voisikin olla erillään. Jos laajennettava huone ei tulisikaan meidän käyttöön, siitä saisi makean yläkerran aulahuoneen jossa voisi olla vaikka kakkosolohuone. Siitä huoneesta kun on käynti suurelle lasitetulle parvekkeelle, niin etenkin kesällä se olisi aivan ihana. En oikein kuitenkaan lämpene tyttöjen yhteisen huoneen idealle. Toisaalta se voisi toimiakkin, mutta kuinka kauan?

 

kuvat täältä ja täältä

 Oli miten oli, se on varmaa, että poika saa oman huoneen. Mietin välillä sitäkin, että keskimmäinen ja nuorin olisi samassa huoneessa, mutta eihän siitä tulisi mitään. 5v ikäerolla leikit ja touhut on kuitenkin niin erilaisia, puhumattakaan nukkuma-ajoista ym. Pääsen siis sisustamaan jotain sellaista mitä en oo ikinä sisustanut. Pienen pojan huonetta. Uskotteko kun sanon, että pääni pursuaa ideoita:)

Mietin sitäkin, että jos meidän makuuhuone tulee yläkertaan, niin tahtoisin pojan olevan samassa kerroksessa, että kuulen jos jotain tapahtuu. Toisaalta pojan huone alakerrassa olisi kaikista parhain leikkien kannalta. Nykyään tytöt on yläkerrassa ja se on kyllä toiminut. Heille kun tulee kavereita, niin alakerta on ihan rauhallinen ja ei tarvitse elää tyttöjen kikatuksen keskellä. Toki se on elämänäänistä mukava, mutta uskokaa kun sanon, että neljän tunnin kiherryksen jälkeen tuntuu, että menkää jo ulos :D Se onkin yksi syy miksi rakastan asua kahdessa tasossa, tuntuu, että tilaa on hirveän paljon enemmän.

Neljä huonetta, kaikki täysin erilaisia. Entäs jos menis niin kuin nytkin, huoneita vaihdellaan silloin tällöin, että kaikki saa olla omassa suosikissaan...

Miten teidän lapset asuu?

Pomp de lux - alejuttuja...

Tulin vinkkaamaan teille, että Pomp de luxilla on nyt hillitön ale, jopa miinus 70%.

 

Tyttöjen puolelta on koot melkoisen hyvin loppu. Minä oisin kyllä löytänyt sieltäkin vaikka mitä tytöille, jos he vaan itse olisi pitänyt näkemästään... Onneksi perheessä on yksi joka kelpuuttaa kaikki äidin ostokset. Pikkumies sai vasemman kuvan setin ja oikeanpuoleisen kuvan neuletakin. Housut meillä jo onkin ja tuota takkia olen ihastellut monet kerrat. 

 

Tämä setti lähti tilaukseen myös. Pompin vaatteet on minusta usein aika reilua kokoa ja tilasinkin nyt housut 86 ja paidat 92. Saapas nähdä tuleeko huteja.

Tämä setti. Tykkään pompilla tuosta kun vaatteet on esitelty niin kivoina setteinä. Paidat otin joka värissä kun oli niin hyvässä alessa. Oikea hinta 16€, nyt 4,80€

 Nämä kuvien yläosat otin, mutta voi plääh kun noissa Upland Little PANTSeissa ei ollut kokoa. Jos jollain on myytävänä kuvan housut koossa 86, niin mulle postia :)

Nyt vaan odottelemaan pakettia ja jännäämään, että tuleeko kaikki. Ainakin alet oli kohdallaan, sillä tästä tilauksesta sain alennusta pitkästi yli toista sataa. Menkäähän kurkkimaan säästettekö tekin ;)

Pomp de lux TÄSTÄ KLIK

Next, pienelle pojalle...

  Ajattelin ennen nuorimmaisen syntymää, että jos mulla olis poika, pukisin hänet värikkäisiin vaatteisiin. Kun poikamme sitten syntyi, tajusin aika nopeasti, että en tykkääkkään värikkäistä vaatteista pojallani ja etenkin oikein sellaiset kirjavat, isot kuviot jää kauppohin.

Paitsi jos se kuvio sattuu kuulumaan maailman söpöimpien farkkujen yläosaan... Tähän alle musta pitkähihainen tai päälle huppari, niin onhan tämä ja ylläolevat farkut takuulla ihana setti. 

 

Yleensä suosin sellaisia vaatteita jossa on joku "juttu". Joku kiva yksityiskohta tai malli. Rakastan huppareita ja kaikkia ihania neuletakkeja ja niitä pienellä pojallamme onkin vaatekaapissa moneen lähtöön.

 Sitten jos ja kun jossain vaatteessa on väriä, on nekin yleensä rauhallisia sävyjä ja kuviona lähes poikkeuksetta on autot.

 Harmaa väri oli ennen sellainen mitä en edes mieltänyt väriksi. Nyt se, musta ja valkoinen on ne värit joita näkee kaikista eniten.

Ja sininen, kaikissa sävyissä. Tyttöjen vaatteissa alkaa olemaan koko ajan enemmän ja enemmän näitä samoja värejä ja taitaa kohta olla niin, että ainut joka tässä talossa pukee päälleen pinkkiä, olen minä. No ei, keskimmäinen tykkää vielä kaikista väreistä, mutta vanhimmalla on selkeä linjaus: vähempi on parempi, eli mitään väriloistoa tai hörhelöitä on turha edes kuvitella.

Tekstipaidat on myös ollut ennen suuri inhokkini, mutta jotain lämpenemistä niidenkin suuntaan on tapahtunut... 

Mieli muuttuu, tyyli muuttuu, mutta se on varmaa, että Nextiltä löytyy aina ihanuuksia. Nämä vaatteet lähti tilaukseen pojalle, tytöille oma pakettinsa seuraavaksi...

Samalla innolla kun jaksaisi ottaa käsittelyyn kaikki pieneksi menneet vaatteet, niin hyvä! Mietin, että mikähän kirppis se facebookin puolella vetäs nyt parhaiten? Olisi just tätä Nextiä, pomp de luxia ja vertbaudetia, sitten tietty henkkamaukkaa, lindexiä ja kaikki loput newbie ihanuudetkin joutaa pois. Huuto.net taitaa olla ihan out näissä hommissa? Oma hommansa on kyllä vaatteiden kuvaamisessa ja pohdin, että josko hakiskin laiskana vaan kirppispöydän ja veis sinne.

Noh, katsellaan. Arki alkoi, joten on ainakin aikaa taas puuhastella :)

Paddington - tekemistä lasten kanssa...

 Jos joku miettii viimeiselle joululomapäivälle tekemistä, niin mullapa on hyvä vinkki. Menkää lasten kanssa elokuviin katsmaan Paddington. Me käytiin tyttöjen kanssa ensi-illassa katsomassa kyseinen elokuva ja kyllä tykättiin.

"Paddington on Harry Potterin tuottajan elokuva nuoresta karhusta, joka matkustaa Perun perukoilta Lontooseen etsimään uutta kotia. Marmeladivoileipiä rakastava karhuherra päätyy Paddingtonin juna-asemalle, kaulassaan lappu: "Huolehtikaa tästä karhusta. Kiitos.". Ystävällinen Brownin perhe nimeää karhun Paddingtoniksi ja antaa sille tilapäisen kodin. Paddington osoittautuu luonteeltaan kohteliaaksi ja avuliaaksi, mutta sen uteliaisuus ja kömpelyys aiheuttavat lukuisia kommelluksia ja kiperiä tilanteita. Paddingtonin onni tuntuu kääntyneen, kunnes tämä erittäin harvinainen karhu kiinnittää museon eläintentäyttäjän huomion..." 

Elokuvan ikäraja on 7v, mutta muistattehan, että aikuisen seurassa jo 4v ikäinenki  pääsee katsomaan kun ikärajassa joustetaan kolme vuotta. Elokuvassa oli pari jännää kohtaa, mutta hauskat ja iloiset sattumat kyllä jäi ainakin meidän lapsilla parhaiten mieleen. Pelkäsin etukäteen, että 9v ilmoittaisi elokuvan "liian lällyksi", mutta eipä kuulunut soraääniä. Iloinen, kauniisti toteutettu tarina. Sellainen hyvänmielen leffa.

Hyvänmielen leffoja tässä tarviikin kun ärsyttää niin paljon loman lopun lähestyminen. Kun ei tartte elää kellon mukaan, ehtii tehdä hirveän paljon enemmän kaikkea kivaa. Meillä oli aivan ihana joulukin ja tuntuu etten olisi millään tahtonut ottaa joulukoristeita pois. Oikeastaan en minä niitä kyllä ottanutkaan. Eilen kun lähdin tyttöjen kanssa luistelemaan, niin mies oli pojan kanssa sillä aikaa siivonnut joulun pois. Noh, nyt kotia osaa taas katsella sillä silmällä, että "hei mitäs keksis". Eiköhän arkikin taas nappaa mukaansa kun keskiviikkoaamuna kello pärähtää. Minä kyllä tykkään meidän arjen rytmistä ja ehkä kaipaankin pientä ryhdistäytymistä esim. aamuheräämisten kanssa... Silti, kyllä loma ja kiiretön oleminen omien lasten kanssa vaan on sitä jotain <3 br="">

Vuoteen 2015...

Ihanaa vuotta 2015 Sinulle. 

Uuden vuoden alku on aina jännä. Tulee olo, että "saa aloittaa alusta" ja samaan aikaan tulee pohdittua mitä vuoden aikana sai aikaiseksi. 

Meidän vuosi on ollut, niinkuin varmasti kaikissa lapsiperheissä, kiireinen. Olen silti pitänyt huolen oman ajan saamisesta ja siitä, että saavutan itse jotain, enkä vaan elä lasteni kautta. Se on hassu tunne kun joskus puhuu jonkun aikuisen kanssa ja hän kertoo vaan siitä miten hyvän tokarin lapsi toi ja miten ihanan taitava se oma muru onkaan, mutta kun kysyy "mitäs sää oot itse tehnyt", niin vastaukseksi saattaakin saada "en mitään". Jokaisen aikuisen mielestä oma lapsi on maailman taitavin, mutta minne katoaa se huumaava itsevarmuus kun onkin puhe itsestä?

Lapsihan on tunnetusti kuin tyhjä taulu, mutta ihan samalla tavalla aikuinenkin voisi olla. Kasvattaa sitä elämän värikirjoa ja tuoda uusia sävyjä tauluun. Siis tokihan sitä vuosien saatossa oppii, että okei: mää en osaa laulaa ja rytmitajua ei ole suotu tippaakaan. Tajuaa, että ehkei musta tuu astronauttia ja siihen prinsessan pestiin ei riitä äitin pitsiverho päässä. Silti, miksi jotkut lakkaa tekemästä asioita? Johtuuko se siitä, että on joskus epäonnistunut ja pelkää, että epäonnistuu taas? Johtuuko se siitä, että pelkää mitä muut ajattelee? 

Tammikuussa moni äiti lärää harrastussivustoja ja miettii, että mitä se oma täydellisyys voisi harrastaa, mutta moniko lärää sivuja katsoakseen, että mitä itse tekisi? Tai jos lärääkin, niin sysääkö heti sivuun kaiken uuden ja vaikean? Toki se on ihanaa, ettö tahtoo lastensa parasta, mutta ei saa unohtaa itseään.

Kun pohdin viime vuotta, olen äärimmäisen kiitollinen, että uskalsin. Uskalsin toteuttaa pari haavetta, ei mitään ihmeellistä, mutta minulle suurta. Olen kiitollinen, että sain aikaiseksi aloittaa uuden harrastuksen joka toi uudenlaista virtaa. Olen kiitollinen, että haaveilin uusia ja tiiättekö, en takuulla miettinyt, että mitä joku ajattelee. Silti parantamisen varaa on ja haluankin tämän postauksen muistuttavan minua siitä, että mikään ei voita sitä tunnetta kun uskaltaa kokeilla.

Mieheni on sellainen ihminen, että hän sanoo mitä ajattelee. Joskus jopa liian suoraan. Hän vihaa valkoisia valheita ja selittelyä. Oman asenteeni muutokseen on äärettömän suuri vaikutus hänen seuralla. Olen hänen kauttaan oppinut, että eipä me ihmiset ollakkaan niin herkkiä kuin luulisi. Se, että hän pönkittää itseluottamustani, niin hän myös rohkaisee olemaan sellainen kuin olen.

Kiitollisuus on ensimmäinen ajatukseni vuodesta 2014 ja toivon sen säilyvän myös vuodessa 2015. Tämän vuoden toivoisin tuovaan mukanaan ihania hetkiä ystävien kanssa. Toivon, että vuosi säilyttäisi kaiken mitä arvostan ja onni asuisi tässä talossa. Toivoisin, että oppisin jotain uutta ja senpä tähden löysin itseni tänään ampumaradalta! Olen monta vuotta haaveillut, että pääsisin kokeilemaan tarkkuusammuntaa ja nyt pääsin. Tästä on hyvä jatkaa ja niinhän se menee, että hyvät kokemukset ruokkii uskallusta tehdä muutakin. Toivoisin, että remonttikärpänen puraisisi ja toivon, että kesästä tulisi upea. Toivon ja haaveillen ja lupaan, että tänä vuonna en ole nössö.

Älä unohda itseäsi, älä mieti liikaa. Tämän kun muistaisi.

Mitä sinä toivot vuodesta 2015?